sunnuntai 9. elokuuta 2015

Uusi blogi!

Heips! Olen pistänyt pystyyn uuden blogin, joten eikun lukemaan pari ensimmäistä postausta ja liittymään lukijaksi. Olen löytänyt itselleni vuokrahevosen, jonka elämästä kerron blogissa. Toki joukkoon mahtuu tulevaisuudessa paljon kaikkea muutakin! 

Uusi blogi siksi, koska en halunnut kirjoittaa niin sanotusti Iitan juttujen päälle, enkä myöskään poistaa ainuttakaan postausta Iitasta.. Pysykööt tämä blogi muistona rakkaastani. :) Uuden blogin bannerissa poseeraa vielä iita, koska en ole saanut uusia kuvia vielä. Banneri vaihtuu kyllä kunhan kuvia tulee. 

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Missing my girl ..



Rakas lepäilee uudessa kodissaan.. Ikävä on sanoinkuvaamattoman kova. Onneksi uudet omistajat ovat olleet yhteydessä minuun usein ja lähettäneet kuvia Iitasta. Parempia omistajia en olisi ikinä voinut tammalle löytää.. <3

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Myydään paljon hevoskamaa!

Myyntiin Iitan tavarat.. Löytyy myös näiden lisäksi satulavöitä, pehmusteita, turpahihnoja, ohjia, heijastimia jne.. Kysy ja tarjoa rohkeasti! :) Hinnat eivät sisällä postikuluja, mutta niistä voi aina neuvotella. 




Old Mac's Bootsit 2 kpl, koko 7 (pituus ja leveys about 15 cm)
80 € / ovh. 250-300 €




Stubben estepainotteinen yleissatula, 17-17,5"
Sopii leveälle, isolapaiselle ja suoraselkäiselle, ellei jopa hieman takaa korkeammalle selälle
Mukaan jalustimet ja jalustinhihnat
280 € / tarjous



Tummansininen hööksin yleissatulahuopa, full
10 €



Vaaleansininen sparkle kouluhuopa, pony, tummentumia on mutta ehjä 
8 €



4 kpl violetteja yhdistelmäpinteleitä, 10 €



Taivaansininen full kokoinen yleishuopa
10 €


Satulavyön pehmuste, 10 €
Satulavyö ilman joustoja 120 cm, 10 €



Romaani full koko, 10 €



Medium kokoiset mustat bootsit, 5 €
Toisessa repeymä muovissa (noin 2 cm)



Naruriimu, menee cob päästä x-fulliin. 10 €



Riimuja, full, 2 € / kpl



Remonttisuitset full, 15 €



D-kuparirollerit, hyväkuntoiset, 10 €



Horsen cob kokoiset suojat, likaiset mutta pesen ennen myyntiä. Toisessa pieni repeymä, ei haittaa käyttöä. 10 €



Harjapakki, tummanpunainen, 15 €



Fleeceloimi 125 cm, likainen.. 10 €
Hyväkuntoinen fleeceratsastusloimi, koko cob, menee varmaan pienelle hevosellekkin, 10 €



Tummansiniset joustopintelit, ehkä viidesti käytetty. 10 €



Tummansininen sateenpitävä loimi fleecevuorella. Edessä tarra ja lukitukset. Uudenveroinen, mutta likainen. Käytetty max. 10 kertaa. Tarjoa!


maanantai 20. heinäkuuta 2015

Vimaari (paljon kuvia)



Minä yritin karsia edes hiukkasen huonompia kuvia pois, kun löytyi niin monta hyvää kuvaa. Monessahan minä näytän kamalalle, mutta menkööt. Näättepähän kaunistelemattoman totuuden siitä miten ratsastan!

On ollut ihan supertylsää ilman Iitaa, joten olen koittanut keksiä itselleni edes jotakin rakentavaa tekemistä. Olen siis tyhjentänyt Iitan karsinan turpeesta ja purusta, lenkittänyt Murua, käynyt koirien kanssa kevyitä 5-10 km juoksulenkkejä sekä ratsastanut muiden hevosilla! :D Tänään kävin lenkillä Dannyn kanssa ja ratsastin Lissun hevosen, Vimaarin. 

Aloitin ihan niinkuin aina Vimarin kanssa, ottamalla sisäohjan hyvin käteen ja taivuttamalla sisäpohkeella. Vimarilla on tapana puskea ympyröitä kokoajan pienemmäksi ja pienemmäksi. Se on myös paikoin aika raskas edestä, varsinkin nyt tuntui erilaiselle, kun suussa oli suorat omput. Olen tottunut menemään nivelillä, joten hevoset tuntuu pakostikin käteeni kevyemmille niillä ratsastaessani. Sama Vimarin kohdalla, mielestäni se tuntui kevyemmälle nivelillä kuin suorilla kuolaimilla. Uskon että se johtuu siitä että suorat kuolaimet eivät niin helposti liiku suussa, kuin nivelet. 

Menin aluksi satulan kanssa kaikki askellajit, ja heitin satulan vasta sitten hiiteen. En ole koskaan aiemmin uskaltanut mennä Vimarilla ilman satulaa, mutta nyt oli ihan hirveä kutkutus kokeilla! Ja eihän se ollutkaan sitten yhtään niin kamalaa kuin luulin. Vimarin laukka varsinkin on tosi tasainen istua, silloin kun sen saa pyörimään hyvin. Vaikka Vimari onkin ex-ravuri, sillä alkaa olla laukka jo melkoisen hyvää ja ei siitä aina heti uskoisi, että se on ollut joskus ravuri. Yllätyin siis suuresti ja ennenkaikkea positiivisesti :)!








Uu mikä ryhti 8)





Hhah mun ilme! Oli vissiin vähän hankalaa :D